Toisin kävi

22, toukokuu,2008 luonut eilali

Luulin pääseväni noin vain tagipilveen, mutta toisin kävi. Yli kuukausi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi ehdin kirjoitella blogiini tai käydä tutustumassa 23 asiaa -asiaan. Olen nyt pahasti myöhässä enkä ehkä ennätäkään päästä, ainakaan helposti, mukaan kurssille.

Työssä on vähän tupsetta, eilen julkistettiin strategia ja eilispäivän lehdessä oli tekemäni tiedote kirjastoauton uudesta palvelusta, nettipysäkeistä, jotka ovat tunnin tai kahden tunnin mittaisia ja niitä on kahden viikon aikataulussa kahdeksan. Tarkoituksena on siis tarjota sivukylien asukkaille sähköisen asioinnin mahdollisuuksia. Kaupungin it-tuki on tilannut edge-laajakaistan kirjastoauton asiakaskäyttöön. Ajattelin nettipysäkkien sopivan matkailijoille, kesäasukkaille ja kotiin kesäksi tulleille opiskelijoille tai niille henkilöille, joille riittää pistäytyminen kirjastoauton pysäkillä asioimaan kirjastoautoon ja nettiin.

Kerroin myös tiedotusvälineille, että kirjastomme on kiinni pari viikkoa kesällä tuunauksen takia. Kesällä on pitempi laina-aika ja henkilökunta toivoo, että asiakkaat lainaisivat runsaasti aineistoa, jotta hyllyt hieman tyhjenisivät.

Kehittämistä

16, huhtikuu,2008 luonut eilali

Yritin muuttaa blogin ilmettä, mutta vielä en onnistunut.

Kirjaston kehittämisprojekti etenee: Kalajoen Arteman sisustuslinjan opiskelijat ovat jättäneet sisustusehdotuksensa, josta aloitetaan interiöörin jatkoviilaus. Tarkoitus on, että kirjasto olisi suljettuna pari viikkoa kesällä, jolloin tehtäisiin hyllyremonttia ja stailattaisiin kirjastoa.

Huhtikuu on kuukausista julmin

14, huhtikuu,2008 luonut eilali

Nyt huhtikuussa, eilen  ja tänään, on satanut lunta enemmän kuin näillä lakeuksilla lähes koko talvena. Pitäisi olla jo kevätkuukausi.

Kerron vähän itsestäni.

Olen ammatiltani kirjastotoimenjohtaja, ja tällä hetkellä olen Kalajoen kaupunginkirjaston kehittämispäällikkönä. Pääsin 23 asiaa  -kurssille ja olen kovin innoissani, koska ajattelin, että blogi voisi olla sopiva aloitus kehityssuunnitelmillemme.

Olen seurannut joitakin blogeja ja lukupiirejä, mutta blogistan on minulle muuten tuntematon, puhumattakaan aiheista, jotka seuraavat tulevilla jaksoilla kurssillamme.

Moikka maailma!

14, huhtikuu,2008 luonut eilali

Welcome to WordPress.com. This is your first post. Edit or delete it and start blogging!